Tietoturvallisuus
Tietoturvallisuus yliopistossa
Tietoturvallisuuden perustehtävänä on tukea Aalto-yliopiston muodostavien korkeakoulujen toimintaa ja toimintamahdollisuuksia varmistamalla luotettava ja turvallinen ympäristö korkeakoulujen ja sen sidosryhmien tiedoille. Tavoitteena on ennaltaehkäisevästi suojata tietoa ja tietojärjestelmiä niihin kohdistuvista uhilta sekä rajoittaa poikkeamatilanteista aiheutuvat häiriöt ja vahingot hyväksyttävälle tasolle.
Tällä sivustolta löytyvät mm. Teknillisessä korkeskoulussa vahvistetut tietoturvallisuuden politiikat ja linjaukset, tietotekniikan käyttöön ja ylläpitoon liittyvät politiikat ja säännöt sekä ohjeita tietojen turvalliseen käsittelyyn. Aalto-yliopistoa varten päivitetyt vastaavat dokumentit löytyvät osin Aalto-yliopiston julkisllta sivuilta tai Aalto-Insidesta.
Aalto-yliopiston tietohallinnnossa toimiva tietoturvaryhmä osallistuu eri tasoilla yliopiston toimintatapojen kehittämiseen, tekee tietoturvallisuutta koskevia linjauksia sekä tuottaa ohjeistusta ja koulutusta yliopistoyhteisön eri henkilöryhmille. Tietoturvaryhmä seuraa ja valvoo tietoturvallisuuden tilannetta yliopistossa ja koordinoi poikkeamatilanteiden käsittelyä.
Tietoturvallisuuden teknisen toteutuksesta vastaa Aalto-yliopiston IT. IT:n sivuilta löytyy myös siihen liittyvää ohjeistusta.
Uutiset
Ei uutisia.
